Hengitysfysioterapia

on .

 

KuntoKamarilla kaikki fysioterapeutit käyttävät hengitysfysioterapian menetelmiä tarvittaessa osana fysioterapiaa. Eniten siihen ovat perehtyneet koulutusten ja työkokemuksen myötä Hanna Tammi (aikuiset) ja Mirja Hannula (aikuis- ja lapsiasiakkaat).

Hengitysfysioterapiaa tarvitaan silloin, kun hengitystoiminnot tai rintakehän liikkuvuus ovat alentuneet. Hengitysfunktio voi alentua esim. seuraavissa sairauksissa: astma, keuhkoahtauma, CF (kystinen fibroosi), ALS ja muut lihaksia heikentävät sairaudet, parkinsonin tauti, BPD jne.

Hengitysfysioterapiaan tullaan lääkärin lähetteellä tai ilman.


Hengitysfysioterapian tavoitteena on

  • omahoidon tukeminen ja parantuminen
  • hapensaannin parantuminen hengitysharjoitusten ja fyysisten harjoitusten kautta
  • liman poistuminen hengitysteistä
  • rintakehän ja selän liikkuvuuden parantuminen ja lihasten rentoutuminen
  • hengityselinsairauteen liittyvien pelkojen ja psyykkisen ahdistuksen vähentyminen
         

 Hengitysfysioterapian menetelmät

  • oikea hengitystekniikka levossa ja rasituksessa
  • hengitystekniikka ja toimenpiteet hengenahdistustilanteessa
  • oikean yskimistekniikan opettelu
  • keuhkojen tyhjennyshoito
  • keuhkotuuletusta parantavat harjoitukset
  • hengitystä ja mieltä rauhoittavat harjoitukset
  • fyysisen harjoittelun ohjaus ja neuvonta
  • ahdistuksen ja esim. fyysiseen rasittamiseen liittyvien pelkojen käsittely

Hyviä hengitysharjoitteita ovat myös muun muassa hengästyttävä liikunta, laulaminen, puhallinsoitinten soittaminen ja nauraminen.
Rentoutuminen on myös tärkeä taito hengittämisen näkökulmasta.

 

Hengitysfysioterapiassa käytämme seuraavia mittausmenetelmiä:


Uloshengityksen huippuvirtaus -arvot (PEF-mittaus Spiran Peak Flow-mittarilla) vaihtelevat aikuisilla välillä 360-840 l/min (6-14 l/s), lapsilla ja nuorilla välillä 150-840 l/min (2.5-14 l/s) riippuen sukupuolesta, iästä ja pituudesta. PEF kuvastaa suurten ilmateiden väljyyttä, joten PEF-arvoa pienentävät sekä ilmateitä ahtauttavat tekijät että tilat, jotka vähentävät keuhkojen laajenemista. PEF-arvoon vaikuttavat myös rintakehän rakenteiden elastiset ominaisuudet. Lihasheikkous ja lihasvoiman huono käyttö puhallustilanteessa pienentävät tuloksia (Piirilä 2000).

Rintakehän liikelaajuuden mittauksissa (mittanauha) normaalina sisään- ja uloshengityksen erotuksena pidetään yli viiden senttimetrin tulosta (Viitanen 2000). Hengityseron mittatulos kertoo rintakehän joustavuudesta tai mahdollisesta jäykkyydestä sekä henkilön kyvystä hengityksen avulla laajentaa rintakehää. Alle kahden senttimetrin tulos rintakehän alaosasta mitattuna kertoo alentuneesta hengitystoiminnasta, mikäli rintakehä on joustava. Miinusmerkkinen tulos hengityseromittauksessa voi kertoa paradoksaalisesta hengityksestä, joka johtuu pallean heikkoudesta tai uupumisesta (Hough 2001).

Hengitystiheys aikuisella ihmisellä on normaalisti 12-16 kertaa minuutissa (Tukiainen 2005). Vastasyntyneen hengitystiheys on 40-60 kertaa minuutissa; 1¬-7 vuotiaat lapset hengit¬tävät 20-30 kertaa minuutissa, ja yli seitsemänvuotiaiden lasten hengitystiheys on sama kuin aikuisten (Hough 2001). Ventilaatiohäiriöstä kertoo sekä tihentynyt hengitys että alle kymmeneen kertaan minuutissa jäävä hengitystiheys (Nikki, Vuori 1984). Yli 25 kerran minuuttitiheys aikuisella vaatii avustavien hengityslihasten käyttöä. Hengityksen tihentyessä myös uloshengitys muuttuu aktiiviseksi.

Yläraajojen liikelaajuudet, erityisesti olkanivelissä, testataan sekä aktiivisina että passiivisina liikkeinä. Yläraajojen liikelaajuuksien tutkiminen ohjaa terapeuttia liikeharjoitusten valinnassa, hengitysharjoitusten ja liikehoidon yhdistämisessä sekä asentohoito-ohjauksessa. Yläraajojen liikkumattomuus kuormittaa hartiaseudun rakenteita. Liikkumattomuus painaa hartialinjoja alaspäin ja/tai aiheuttaa olkanivelten sisäänpäin kiertymisen. Edellä mainitut seikat lisäävät hengitysvastusta.

Keuhkojen kuuntelu stetoskoopilla. Arvioimme myös suusta kuuluvia hengityksen ääniä sekä puheäänen että -rytmin muodostumista.

Hengitystoimintojen havainnointi alkaa lepohengityksen havainnoinnista, jossa arvioidaan, kuinka vapaata tai vaikeutunutta hengitys on ja käyttääkö tutkittava avustavia hengityslihaksia. Pallealihaksen alentuneesta voimasta kertoo paradoksaalinen hengitys, jolloin sisäänhengityksen aikana vatsalihakset jännittyvät ja vatsa-alue painuu sisäänpäin. Paradoksaalinen hengitys tulee esille selinmakuulla oltaessa. Ventilaatiovajeen oireina saattaa esiintyä myös aamupäänsärkyä, hengenahdistusta, painon laskua tai ruokahaluttomuutta. Nämä kaikki ovat varsin yleisiä oireita, ja siksi arviointi edellyttääkin kokemusta erottaa oireet juuri ventilaatiovajeeseen liittyviksi. Yli kolme antibioottihoitoa vaativaa hengitystieinfektiota 12 kuukauden aikana voi olla merkki hengitystoimintojen heikentymisestä.

Subjektiiviset arviot unenlaadusta, heräämisestä ja päivävireydestä voidaan arvioida 10 cm:n mittaisella VAS (Visual analogue scale) -janalla (0 = huonoin mahdollinen tilanne ja 10 = paras mahdollinen tilanne). Terapian ja ohjauksen (esim. nukkumishygienia) tulokset tai toisaalta perussairauden eteneminen näkyvät myös näissä arvioinneissa. Subjektiivinen arviointi ohjaa myös kuntoutujaa tunnistamaan oman tilanteensa. Samaa VAS-janaa voidaan käyttää kuntoutujan oman arvion tekemiseksi yskimisen ponnekkuudesta.

Kipukuva arviointivälineenä antaa kuvan kuntoutujan kehon kivuista ja vaivojen alueista. Rintakehän ja -rangan alueen kipuja ja oireita on hyvä tarkastella myös hengityksen näkökulmasta. Kipukuvan ohjeena asiakasta pyydetään merkitsemään oirealueet eli ns. "vaivanpaikat".


lähde: Maila Seppä, hengityskoulu muistiinpanot