Hieronta, lämpöhoito

on .

 

Hieronta hoitona

Hieronta määritellään kirjallisuudessa pehmeiden kudosalueiden systemoituna käsittelynä käyttäen hyväksi erilaisia tekniikoita, joiden tarkoituksena on kudosten elastisuuden parantaminen ja elintoimintojen elvyttäminen. Tarkoitus on vaikuttaa hermolihas- ja hengitysjärjestelmiin ja saada aikaan paikallinen tai yleinen vaikutus verenkiertoon ja imunestekiertoon. Viime aikoina on tuotu markkinoille myöskin ihmiskäsin tapahtuvan hieronnan lisäksi erilaisia teknisiä apuvälineitä, ns. sähköisiä hierontakojeita ja -laitteita. Ne eivät kuitenkaan ole syrjäyttäneet perinteistä hierojan käsin tapahtuvaa ammattityötä. Hierontamenetelmiä on runsaasti erilaisia ja hierontakäsittelyyn kuuluu erilaisia tekniikoita. Hierontatekniikoita ovat sively-, hankaus- ja pusertelutekniikat sekä taputus-, täristys- ja ravistelutekniikat.

Klassisen hieronnan lisäksi, esim. urheiluhieronnassa, käytetään erityistekniikoita, ns. lihasten ja kudoksen poikittaishierontaa tai nivelistöä mobilisoivaa, ns. mobilisaatiohierontaa. Poikittaishieronnasta käytetään myöskin nimitystä kitkahieronta, jota on sovellettu mm. jännetuppitulehdusten ja kiinnikkeisten kudosten mobilisointiin.
Tämän lisäksi on koulukuntia, jotka puhuvat sidekudoshieronnan puolesta, vyöhykehieronnasta ja -terapiasta sekä akupunktuurin sukuisesta akupainanta- tai akuhierontatekniikoista. Näissä kussakin erikoistekniikassa uskotaan spesifien pisteiden käsittelyllä saatavan laajempia kudosvaikutuksia.

Hieronnalla pyritään fysiologisesti vaikuttamaan useimmiten kipuun. Klassisena esimerkkinä hieronnan kipua poistavasta vaikutuksesta esitetään peukalohankaan kohdistuva käsittely, jota on vuosien saatossa käytetty usein hammassäryn ja kasvokipujen hoidossa. Tätä etäpisteiden kautta tapahtuvaa kivun helpottamista on perusteltu porttikontrolliteorian perusteella.
Hieronta aktivoi myöskin sähköisiä impulsseja tuntoa aistivissa reseptoreissa ja välittäjäsoluissa.
Toinen tärkeä selitysmalli hieronnan kipua poistaville vaikutuksille on endorfiiniteoria. Teorian mukaan käsittelemällä tiettyjä kudosalueita, voidaan vapauttaa endorfiinia, enkefaliinia, substanssi P:tä ja muita välittäjäaineita keskushermostossa, jolloin nämä aineet säätelevät ja lievittävät kipuaistimusta.
Kolmantena yleisenä selitysmallina käytetään paikallista selkäydintasolla tapahtuvaa reflektorista reaktiota. Paikallisesti käsittelemällä kouristunutta lihasta, saadaan keskushermostoimpulssi, joka lähettää välittömän refleksitasoisen paluuviestin selkäydintasolle. Australialainen työryhmä osoitti vuonna 1996 teorian mukaisen spinaalisen refleksitason toiminnan selkäpotilailla. Lihasspasmi saatiin laukeamaan ja koko alaselkäkipu poistumaan manipulatiivisella käsittelyllä tai pikkuniveleen annetulla lääkeruiskeella. Myös laajempien lihasryhmien käsittely voi laukaista reflektorisia toimintoja, jolloin sekä kipu että lihaskouristus helpottuvat.

Hieronnalla on positiivisia vaikutuksia myös ihoon sekä ihon- ja lihasten verenkiertoon. Verenkiertovaikutukset ovat kuitenkin pääasiallisesti paikallisia.
Hieronnalla on myöskin vaikutuksia hermokudokseen. On todettu, että ihon refleksit, kehon segmentaaliset refleksit ja ihoon sekä autonomiseen hermostoon vaikuttavat refleksit aktivoituvat hierontahoidon aikana. Hieronta aiheuttaa usein hierottavien kudosalueiden lämpenemistä ja rentouttavan ja rauhoittavan (ajoittain jopa unettavan) olotilan. Hieronnalla voi olla näin ollen olla vaikutuksia kokonaisvalvetilaan ja aktiviteettiin, jonka säätely tapahtuu aivojen alempien osien, eli formatio reticulariksen alueella.
Hieronnan keskeisimpänä vaikutuksina pidetään usein lihaskudoksen rentouttamista. Hierontahoito ei vahvista lihaksistoa eikä paranna lihasvoimaa. Urheilevalla ja aktiivisesti liikkuvalla ihmisellä se voi kuitenkin parantaa suorituskykyä parantamalla lihaksen elastisuutta ja toimintakykyä, vaikka varsinainen lihaksen voima ei lisäänny. Lihassukkulan relaksaatio on tärkein selitysmalli.

 terapiatilanelio

Lämpöhoidot

Jo antiikin lääketieteessä on hoidettu kipupotilaita lämmittämällä hiekkaa ja vettä. Hippokrates suositteli lämpimien vesihauteiden käyttöä iskiasoireen hoidossa. Samoin siihen aikaan uskottiin, että lämmittävillä hauteilla voidaan myöskin parantaa luunmurtumia. Tähän aikaan hieronnan esihoitona käytettiin lämpövahaa tai lämmintä öljyä, jolla iho valeltiin. Tämän uskottiin edistävän kudosten paranemista käsittelyn yhteydessä.

Lämpöhoidon fysiologiset vaikutukset
Lämpö aiheuttaa kudoksissa verenkierron vilkastumista, pintakapillaarien aukenemista, kudosvenyvyyden lisääntymistä ja lihasjännityksen laukeamista. Jo varsin vähäisilläkin lämpötilan muutoksilla voidaan merkittävästi lisätä kudoksen aineenvaihduntaa.
Paikallisen lämpökäsittelyn lisäksi voidaan saavuttaa heijastevaikutuksia.
Näitä ominaisuuksia voidaan käyttää apuna lievittämään kipua ja toisaalta esihoitona muille toimille mm. harjoittelun esilämmityksenä.

KuntoKamarilla lämpöhoitona käytetään SAVILÄMPÖPAKKAUKSIA.

Kylmähoito

Kylmähoitoa on käytetty kuntoutuksessa sekä akuuttien vammojen että pitkittyvien vammojen hoidossa. Eräs kylmähoidon tärkeimpiä käyttöaiheita on tuoreiden tuki- ja liikuntaelimistön vammojen ensihoito. Useiden tutkimusten mukaan kylmähoito vähentää tällöin kudosvauriota, rajoittaa turvotuksen muodostusta ja vähentää lihasaitiopainetta ja verentungosta vamma-alueelle. Kylmähoidon on havaittu alentavan kipua tehokkaasti postoperatiivisessa vaiheessa nivelten rekonstruktiivisten leikkausten jälkeen.

Kylmän fysiologisia vaikutuksia tunnetaan kohtalaisen hyvin. Kylmä nostaa kipukynnystä, alentaa hermojen johtumisnopeutta ja alentaa motorista suorituskykyä. Kylmävaikutukset iholle, lihaksiin ja niveliin vaihtelevat riippuen kylmänantotavasta, alkulämpötilasta sekä kylmänantoajan pituudesta. Kylmähoito voidaan annostella kylmäpakkauksilla, jääpusseilla, suihkeena ja nyt myös voiteena.

Kylmähoito (kylmäpakkaus tai voide/geeli) on halpa, tehokas ja turvallinen kivun hoitomenetelmä hyvin monissa tukielinvaivoissa.
 

 
lähde ja lisätietoja: www.therapiafennica.fi